Ulla Grace Hyvinvointia on päättämässä toimintansa

Aloitin toimistotyön viiden vuoden tauon jälkeen, ja hämmästyksekseni huomasin, etten ollutkaan ihan niin vetreä kuin muutama vuosi sitten. Kahdeksan tuntia päätetyöskentelyä päivittäin alkoi aiheuttamaan niskajännitystä siihen malliin, että kädet ja jalatkin alkoivat puutua ja kuumottaa, rintakehä alkoi pistelemään, ja kävellessä huimasi, aivan kuin lattia olisi keikkunut. Olin aiemmin kokeillut lieviin niskakipuihini Ulla Gracen Neck Tension Relaxeria, joka oli mahtavaa, mutta koska sitä ei ollut juuri sillä hetkellä varastossani, jouduin turvautumaan muihin keinoihin. Kenties oli tarkoitettu, että näin kävisi, sillä tulos oli suoraan sanoen uskomaton!

Eräänä aamuna siis päätin ottaa Ulla Gracen Muscle Care / Lihasmix lotionin mukaan töihin. Hieroin sitä niskaan, hartioihin, käsivarsiin, ja sääriin. Jäin odottamaan vaikutuksia. Jännityksellä pohdin, alkaako huimaava fiilis, puutuminen, kivut…Odotin ja odotin. Yhtäkkiä huomasin, että onkin jo aika lähteä töistä! Koko päivänä ei puutunut mikään paikka, ei huimannut, ei särkenyt päätä, ja niska-hartiaseudulla ei ollut kivusta tietoakaan. Aivan kuin ei olisi koskaan ollutkaan mitään niskajännitystä! Rintaan ei pistellyt kertaakaan. Kaikki tämä sai mielenikin todella iloiseksi, kaupanpäällisiksi!

 

 

Kun sitten seuraavana aamuna menin töihin, ja kipuja ei ollut, niin päätin laittaa Ulla Grace Sport sarjan Before Training lotionia. Se auttaa pitämään lihakset toimivina, ja näin se todella teki. Olo oli kuin parikymppisellä, vetreä ja pirteä. Ja taas tuli iloinen mieli kaupanpäällisiksi!! Ei tullut kipuja eikä särkyjä, ja työpäivän päätteeksi ei ollut ollenkaan väsynyt tai uupunut olo, päinvastoin. Olisi voinut tehdä vaikka tuplavuoron!

Ulla-Maija Grace on todela osannut suunnitella nerokkaasti ja kokonaisvaltaisesti Ulla Grace tuotteet, sillä niissä on selvästi otettu huomioon myös mielen hyvinvointi, sekä mielenlaadun yhteys kehon fyysiseen tilaan.

Keho (ja mieli) kiittää! ”
-Eräs kiitollinen Ulla Grace fan